20.12.2010

And I feel like I'm breaking up, and I wanted to stay

Maria Mena - Home For Christmas


Paitsi että en mene kotiin jouluksi, vietän sen täällä Ranskassa. Päätin sen oikeastaan jo ennen kuin lähdin tänne, koska haluan ottaa tästä kaiken irti ja nähdä ranskalaisen tavan viettää joulua. Onneksi se sopi mainiosti myös mun ranskaperheelle ja ne sanoi että totta kai saan viettää niiden kanssa joulun jos vain haluan, se on täysin mun päätös. Samaa sanoi äitikin. Tuleepahan erilainen joulu. Ei sillä että joulussa Suomessa olisi mitään vikaan, päin vastoin, tykkään joulusta hirmuisesti. Riisipuurosta aattoaamuna, kuusen tuoksusta, Lumiukko-animaatiosta, illallisesta, jonne jokainen saa toivoa syötävää, mistä syystä se ei meillä ole kaikista perinteisin (terveisin haluan_aina_pakasteherneitä_ja_makaronilaatikkoa_91). Sitä tietynlaista odottavaa tunnelmaa, vaikkei lahjoja enää odotakaan kuten lapsena. Joulusaunaa ja myöhään valvomista suklaata syöden ja jonkin uuden pelin pelaamista koko perheen voimin.

Odotan kyllä tätäkin joulua ja uskon että sekin on ihan kiva. Mennään papan vanhempien luokse sitä viettämään ja meitä on siellä yhteensä 18 ihmistä, joista suurin osa lapsia. Ei mua joulu itsessään sinänsä huoleta, se kestää kuitenkin vain pari päivää ja luulisin että silloin on tekemistä. Välipäivät ja uusi vuosi mua askarruttaa enemmänkin, koska kaikki mun kaverit täällä on lähteny tai lähtee joulun ajaksi kotimaihinsa. Mutta uskon selviäväni jos vain löydän ohjelmaa joulukuun 31. päivälle.

Täällä on jo joulukuusi, ollut jo ainakin viikon. Se on jo koristeltu ja siinä on punaiset, välkkyvät, valot... Glögiä ei saa mistään, lämmitetty punaviini ei oo yhtään sama. Päivät ennen joulua taitaa mennä leipoessa. En halua edes ajatella sitä ikävän määrää mikä varmasti iskee jouluna. Mutta kerrankin saa herätä ilman, että koko huushollissa haisee kamala kinkku. Ellei kalkkuna sitten haise..


Tuntuu turhalta sanoa, että oikeesti, kuunnelkaa tämä, mutta pakko se on, koska mikään muu ei pysty paremmin kuvailemaan tän hetken tuntemuksia.

4 kommenttia:

  1. haha, pakasteherneet on just parhautta!! ne on ihan liian aliarvostettuja.

    hyvää ja ihanaa ja rauhallista joulua =)

    VastaaPoista
  2. No todellakin!!!!

    Kiitos ja samoin! :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua sinne Ranskaan Roosa!

    - Sanni

    VastaaPoista
  4. Kiitos ja toivotan sitä sinne Suomeenkin vaikkakin näin jälkikäteen :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.