4.12.2014

Tapahtumisia

tapahtumisia02

Eilen näyttäytyi aurinko ja kirkkaansininen taivas. En ollut uskoa seinille heijastuvia valojuovia ja vasta niitä lumoutuneena tuijottaessani tajusin kunnolla, kuinka harmaa marraskuu olikaan.

Kyllähän valon puute pistää väsyttämään mutta pakko kyllä taputtaa itseä olalle siitä hyvästä, että siitäkin selvittiin. Selvisin tästäkin hemmetin harmaasta marraskuusta, HELL YEAH!

tapahtumisia01

Ja harmaudesta huolimatta sitä kuitenkin jaksoi kaikenlaista.

Muun muassa:

Järjestin glitter-bileet juurikin pimeyttä karkottamaan ja kultaista hilettä sai rapsutella päänahasta monta päivää juhlien jälkeen.

Ravintolapäivään osallistuin kerrankin kunnolla. Päivä alkoi joogakoululla gong-rentoutuksella ja salaateilla, jatkui gluteenittomilla kakuilla ja edelleen seitan-burgereilla. Kavuttiin Pispalan portaita ja hurautettiin bussilla takaisin keskustaan juomaan kombuchaa.

Kävin juttelemassa opintoneuvojalle ja huojennus oli suuri. Että eipä tässä kiire ole, elämässä. Saa kokeilla ja etsiä sitä omaa juttua, eikä se tarkoita, että olisi jotenkin epäonnistunut. Omaan tahtiin vaan, ei paniikkia.

Yliopistolla oli ympäristöpäivät ja kävin kuuntelemassa fiksujen tyyppien puheita siitä, kuinka nykyinen meininki ja talouskasvun ihannointi vaan on ihan takapuolesta. Vaikka kyllähän sen jo tiesin, välillä vaan kaipaa muistutusta kun on ihan muut asiat mielessä.

Laulettiin porukalla synkkiä lauluja yliopiston lauluiltamassa ja taas sitä havahtui siihen, kuinka hyvä fiilis laulamisesta tuleekaan (vaikka biisilistalla olisikin pelkkiä masistelukappaleita).

Tsekkasin vihdoin myös Työväenmuseo Werstaan Feminismi-näyttelyn (vahva suositus, oli feminismistä sitten mitä mieltä tahansa) ja kuuntelin Rosa Meriläistä puhumassa aiheesta naisen vapaus.

Bongasin sattumalta Talmud Beachin ilmaiskeikan ja sain jopa houkuteltua kaverin mukaani. Pubi oli tupaten täynnä ja eturivissä humalaiset hippipojat pistivät jalalla koreasti.

Oli keskustelutilaisuus teatterissa sukupuolen moninaisuudesta ja synttärituparit, joissa juotiin skumppa-glögi-boolia mutta sitä seuraavat juhlat jätin väliin, kun teki enemmän mieli askarrella seinäkalenteria ensi vuodelle.

Ostin pitkästä aikaa uuden vaatteen, siis ei-käytetyn. Kutsun sitä turvakaavuksi. Siitä tulee toisaalta mieleen lämpimien arabimaiden miesten väljät paidat, toisaalta näytän siinä ja kokomustissa joltain taideopiskelijalta. Pari sivellintä taskuun ja menisin kuvisopesta, jos taas napitan ylimmätkin napit on lookki aika Wednesday Addams. Mutta monikäyttöisyydellä perustelinkin ostopäätöksen ja aamuisin pukeutuminen tuntuu aika iisiltä (onneksi edes se, koska jo herääminen vaatii välillä aikamoisia ponnistuksia).

Sain myös luokioaikaisen ystävän kylään, oli sushia ja puolentoista litran kuohuviinipullo ja vaikka tanssilattialle ehdittiin hieman myöhään, ehdittiin kuitenkin sheikkailla uutta Beyoncéa ja uutta Reginaa.

tapahtumisia03

"Hassun tyydyttävää joskus luetella tällaisia pelkkiä tapahtumisia. Ihan kuin niissä olisi lähempänä elämää."

Pohtii Aila Meriluoto päiväkirjassaan ja hykertelen ihastuksesta joka kerta Ailan ajatuksia lukiessa. Jotenkin lohduttavaa, että ihminen voi elää ja tuntea täysillä vielä keski-ikäisenäkin. Että ei aikuisuus välttämättä tarkoita jämähtämistä ja tylsyyttä.

(No shit, ajattelee nyt joku, mutta kyllä tää mulle jonkin sortin oivallus oli.)

4 kommenttia:

  1. Wow – I love the pictures! Want all this stuff, too. You’re making me jealous!
    Also the design of your whole blog is really pretty, girl! ♥
    I’m following you via gfc & look forward for your next post. You’re great – keep going!
    Adoorablee.blogspot.com ♥

    VastaaPoista
  2. ihana vaate! saako tiedustella että mistä se on?

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.