30.11.2015

Sweet(er) November

marras01

Muutaman minuutin kuluttua se on ohi, marraskuu nimittäin. Vaikka onkin ollut päiviä, jolloin ainoa mieliteko on ollut käpertyä jonnekin talviunille, on marraskuu tuntunut ihmeen mukavalta. On tullut seikkailtua Helsingissäkin välillä ja kokeiltua eri tanssityylejä ihan ohjatusti, muutenkin siis kuin baareissa (vaikka on niitäkin koluttu huolella). Baletti ei ole yhtään mun juttu, mutta nykytanssi vois ollakin.

marras02

Vaikka marraskuu väistyykin, pimeys sen kun jatkuu, joten ajattelin vinkata muutamasta jutusta, jotka saattaisivat hieman pehmentää kamalaa kaamosta:

- MUSA: Hunajainen RnB, josta kuitenkin löytyy potkua ja asennetta, on yksi mun tämänhetkisistä suosikkigenreistä. Kannattaa tsekata ainakin SZA:n Z-niminen EP sekä Abra ja Tinashe. Tein myös jokin aika sitten tällaisen juustolistan, josta löytyy yli 200 biisiä herkistelyyn: MORE CHEESE PLEASE. (Ja pakko vielä hehkuttaa Grimesin uutta Art Angels-albumia, joka on täyttä timanttia alusta loppuun, vaikkei edellä mainittuun musagenreen ihan istukaan.)

- TV: En ole pitkään aikaan seurannut mitään kunnon hömppäsarjaa, mutta nyt tajusin kaipaavani sellaista elämääni. Rakastan dokumentteja, koska loputon uteliaisuus ja uuden oppiminen, mutta ne on usein myös niin raskaita, ettei niiden parissa oikein kunnolla rentoudu. Samoin kaikki sillat ja gameofthronesit on kyllä hyviä, mutta ei kevyimmästä päästä nekään. Tosi-tv taas saa mut repimään hiukset päästäni ja aika monet sitcomit on melkoisen karmeita. Siispä, aloin katsomaan Gleetä! Jokin jenkkien high school-draamassa ja pateettisen mahtipontisissa showkuoro-esityksissä vetoaa, hehee. Plussaa monipuolisesta näyttelijäkaartista ja edes jonkinasteisesta tiedostavuudesta. (Saa myös suositella jotain kevyen kivoja sarjoja, muistan ainakin joskus tykänneeni Modern Familystä ja New Girlistä, mutta nekin sitten jäi, hmm.)

- KIRJALLISUUS: Tove Janssonin Muumilaaksoon on mitä ihaninta paeta todellisuutta, mutta jaksaisin edelleen hehkuttaa myös runoja. Sellaiset nimet kuin Warsan Shire, rupi kaur ja Nayyirah Waheed kannattaa painaa mieleen ja etsiä heidän tuotantoaan luettavaksi. Uppoutukaa radikaaliin lempeyteen, sitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

- JUHLAT: Aina on syytä juhlaan ja pimeyden keskellä kannattaakin tarttua jokaiseen tilaisuuteen skoolailla ja laittaa jalalla koreasti. Ostaa kaupan pakasteesta valmis mutakakku ja muuttaa kotikampaamo kakkupirskeiksi, lakata vahtaamasta bussien aikatauluja ja jäädä after workin "yksien" jälkeen diskoilemaan, tanssia vieraassa kaupungissa pilkkuun saakka ilman tietoa yöpaikasta. Ihanan typerää ja hulvattoman vastuutonta.

Näillä kohti vuoden 2015 viimeistä kuukautta, tulispa sitä lunta taas pian!

2 kommenttia:

  1. Voi mää kanssa katsoin Gleet jossakin kohtaa, vaikka olin ensin tosi epäileväinen. Mutta se on aika kiva ja just niin hölmön mahtipontinen ! Nyt joulunaikaan olen tykännyt myös niiden joululauluista hahaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muakin vähän epäilytti ja toisinaan epäilyttää edelleen, heheh, mutta ajattelin nyt ainakin ekan kauden katsoa loppuun! :--) gleen joululaulut saattais olla mullekin jo liikaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä.. :--D

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.